TOIMINNASTA TOIVOA
Hyvän elämän edellytysten tutkija, apulaisprofessori Frank Martela kirjoittaa kolumnissaan (HS, 20.4.2026) toivosta ja toimijuudesta. Hänen mielestään toimijuus on ihmiselle tärkeämpää kuin toivo ja siksi toivon sijasta pitäisi etsiä tapoja vahvistaa toimijuutta. Kielitoimiston sanakirjan mukaan toivo on odotusta suotuisammasta tilanteesta verrattuna nykyhetkeen tai mahdollisuus selviytymisestä, menestymisestä tai onnistumisesta. Määritelmien mukaan toivo on siis hyvin abstrakti asia. Tieteen termipankin mukaan toimijuus taas tarkoittaa ihmisen, yhteisön tai organisaation kykyä ja mahdollisuutta tarkoitukselliseen ja itsenäiseen toimintaan. Ihmisen toimijuus on täten testattavissa ja mitattavissakin oleva ominaisuus.
Martela ei ole lainkaan kiinnostunut oman kontrollimme ulottumattomissa olevasta toivosta eikä koe tarvitsevansa sitä toimiakseen. Hän tarvitsee arvokkaan päämäärän ja suunnitelman, joiden pohjalta voi alkaa toimia. Itse asiassa, silloin kun toivoa tuntuu olevan hyvin vähän, tarvitaan hänen mielestään erityisen päämäärätietoista toimintaa.
Martela määrittelee toivon kaksiteräiseksi miekaksi, joka parhaimmillaan innostaa toimimaan, mutta huonoimmillaan luo väärää tyytyväisyyttä muuttuen tuhoavaksi voimaksi. Ylitoiveikas, “kaikki kyllä ratkeaa” -ajattelu voi saada ihmisen ajattelemaan, ettei hänen tarvitsekaan tehdä itse mitään.
Martelan mielestä toimijuus ei saa olla riippuvainen toivosta. Haastavissa tilanteissa ei täten kannata etsiä toivoa vaan vahvistaa toimijuutta, koska toimijuus synnyttää toivoa eikä toisinpäin.
Martelan ajatukset yhdistettynä toivon ja toimijuuden määritelmiin muodostavat järkeenkäyvän kokonaisuuden. Haastavassa elämäntilanteessa, kriisin keskellä ihminen ei välttämättä pysty näkemään toivoa. Ei ole odotusta paremmasta huomisesta vaan pelko epäonnistumisten jatkumisesta. Mahdollisuus tilanteen paranemiseen on olematon. Auttaako tällöin ulkopuolisen vakuuttelut siitä, että toivoa kyllä näkyy elämän pienissä vivahteissa? Riittääkö, että yhdessä kovasti odotetaan parempaa huomista? Toivoon sisältyvä mahdollisuus vaatii toteutuakseen valinnan, joka itsessään on jo toimintaa. Ihminen voi valita selviytymisen, joka edelleen vaatii tekoja, toimintaa - toimijuutta. Jos tilanne on todella haastava, ihmisellä ei välttämättä ole kykyä tai mahdollisuutta itsenäiseen toimintaan tai hän ei edes huomaa niitä asioita, joissa voisi toimia. Tällöin hän tarvitsee tukea omaan toimijuuteensa. Kun ihminen kykenee tekemään pieniäkin tekoja ensin yhdessä sitten itsenäisesti ja onnistuneesti, hän on himpun verran lähempänä suotuisampaa elämäntilannetta. Tällöin alkaa varmasti jo toivokin pilkahdella.
Stiina Jalonen 23.4.2026
